Unelmat

 

Hei, täällä taas viestintänuoret!

Viime viikkojen aikana kävimme haastattelemassa nuoria heidän unelmistaan mm. Itäkeskuksessa, Esplanadin puistossa sekä Kampin kauppakeskuksessa. Sen lisäksi järjestimme Instagramiin kyselyn, jossa pyysimme vastaajia kertomaan unelmistaan. Julkaisuun on kertynyt vastauksia jo melkein 500, mikä on huomattavasti enemmän kuin odotettiin. Kiitos vastauksistanne!

Unelmia käytetään tämän vuoden marraskuussa avautuvan uuden nuorten ympäristötilan suunnittelua varten. Tarkastelimme unelmia tarkemmin ja niistä nousi esiin esimerkiksi matkustelu, hyvä työ ja onnellisuus.

Terveisin,

Ympäristötoiminnan nuorisotyöyksikön viestintäapulaiset