Jee! Lunta!

Miten tervetullut onkaan lumi ja kylmä ilma myös tänne Helsinkiin. Talvinen luonto houkuttelee retkeilemään ja harrastaan talviliikuntalajeja, mutta lumi on myös hyödyllinen puiden ja kasvien hyvinvoinnille. Puut lepäävät talvella ja riittävä lumipeite suojelee niitä pakkaselta. Jos lunta on oikein paljon, voi puille aiheutua myös vahinkoa, kun oksia katkeilee tykkylumen alla.

Talvinen merenranta on myös kaunis. Joka vuosi hieman erilainen, sillä jäätymiseen vaikuttaa moni tekijä, esimerkiksi juuri lumen määrä. Tänä talvena Uutelan rantaan oli muodostunut erikoisia luonnon omia taideteoksia, jään ja lumen aikaansaamia spiraalimaisia “ruusuja”.

Lumen pinnalta voi myös etsiskellä eläinten jälkiä. Tänä aamuna jänis, todennäköisesti rusakko, oli kulkenut polkua pitkin edelläni.