Puiden salattu elämä

Sain viimeinkin luettua Peter Wohllebenin kirjan Puiden salattu elämä ja täytyy tunnustaa, että se antoi hyvin paljon uutta näkökulmaa puihin ja metsiin. Olen aina ollut ihminen, joka rakastaa puita. (Lempparini lapsuudenkuvistani on sellainen, jossa tuleva puunhalaaja 7-v. halaa ensimmäistä puutaan, joka tosin sattui olemaan pikkuruinen, pisteliäs kuusi ;)) Tykkään kulkea metsissä, puistoissa ja jopa vanhoilla hautausmailla, koska jostain syystä puut miellyttävät silmääni ja saavat oloni tuntumaan levolliselta. On kuitenkin ihan valtavan paljon, mitä en vielä tiedä tai ymmärrä puiden todellisesta olemuksesta ja luonteesta. Wohllebenin kirjan luettuani tiedän hieman enemmän, muun muassa sen miten puut ja metsät vaikuttavat kalakantoihin ja meren elämään tai kuinka haastavissa olosuhteissa kaupunkipuut elävät, vailla metsäluonnon tarjoamaa suojaa ja yhteysverkostoa!

Puiden salattu elämä on kirjoitettu hyvin kansantajuisesti. Luvut ovat lyhyitä ja mukaansa tempaavia. Niissä kerrotaan paljon puiden elämästä kuten levontarpeesta, sosiaalisista suhteista (kyllä, puut ovat yhteydessä toisiinsa muun muassa juurien ja sieniverkoston avulla ja muutenkin vaikuttavat toistensa kasvuun, selviytymismahdollisuuksiin ja pärjäämiseen mitä moninaisemmin tavoin!) ja siitä miten puut reagoivat muutoksiin ja uhkaaviin tekijöihin.

Kirja on kirjoitettu inhimillistävästi, mutta ei liian. Puut ovat edelleen puita, eikä kirjailija esitä liian hörhöjä väitteitä, vaan tieteelliseen tutkimukseen ja pitkään metsänhoitajakokemukseensa pohjaavia faktoja. Inhimillistäminen on lähinnä tyylikeino, jolla luodaan tietokirjaan keveyttä ja rakennetaan yhteyttä ja ymmärrystä hyvin erilaista elämänmuotoa kohtaan. Päällimmäisin ajatus kirjan luettuani on, että Tolkien oli hyvin viisas kirjoittaessaan hitaasti elävistä ja puhuvista puupaimenista, Enteistä, sillä puiden elämä ja toiminta on ihmisaisteilla mitattuna hyyyviiin hidasta. 🙂

Suosittelen tätä kirjaa ihan jokaiselle!