Teetä ja hedelmäisiä hiusnaamioita

Viime viikolla oli jälleen hiihtolomatapahtuma Reaktori ja Meriharjun luontotalon luonnonkosmetiikkatyöpajat. Olipa mukavaa tavata paljon innostuneita, ihania nuoria ja päästä inspiroimaan heitä tekemään ja kokeilemaan itsetehtyä, myrkytöntä kosmetiikkaa.

Ensimmäisen Reaktoripäivän työpajoissa teimme teesekoituksia, joiden pohjaksi sai valita vihreää tai mustaa teetä tai rooibosta. Yrttejä oli eksoottisista hibiscuksesta ja lakritsijuuresta kotoisempiin kanervaan, mustaherukanlehtiin ja siankärsämöön tuttuja kamomillaa ja minttua unohtamatta. Yrteistä ja ruususuolasta valmistimme myös herttaisia kylpypusseja ihania hemmotteluhetkiä varten.

kylpypussit teeainekset

Torstaina oli vuorossa ihovoide sekä hedelmäiset hiusnaamiot avocadosta, banaanista, öljyistä ja hunajasta. Minunkin piti tietenkin testata tekemääni banaaninaamiota heti viikonloppuna. Hiukset tuntuivat pehmeiltä ja hyvinvoivilta sen jälkeen, mutta piti kyllä pestä kahteen kertaan, että sain kaiken banaanin pois kuivista, värjätyistä etuhiuksistani.

avocadonaamio

Perjantaina tehtiin kasvonaamioita hieman uusilla mausteilla ja ainesosilla sekä makean sitruksista Barbados-vartalonkuorintavoidetta.

Tähän loppun vielä kaikki reseptit ja ohjeet!

Banaanihiusnaamio kuiville hiuksille

¼ banaania

2 tl kookosöljyä

2 tl hunajaa

2 tl oliiviöljyä

Sekoita ainekset tasaiseksi tahnaksi. Hiero naamio kuiviin hiuksiin ja anna vaikuttaa 10-15 minuuttia. Pese sen jälkeen hiukset hyvin.

 

Avocadohiusnaamio

¼ kypsää avocadoa

5 tippaa eteeristä rosmariini tai laventeliöljyä

3 rkl oliiviöljyä

(1tl hunajaa)

Soseuta avocadon hedelmäliha. Lisää öljy, hunaja ja eteeriset öljyt. Hiero kosteisiin hiuksiin ja anna vaikuttaa 30 min. Pese sen jälkeen hiukset normaalisti.

***

Hoitava ihovoide

1 tl sheavoita

1 tl kaakaovoita

1 tl kookosöljyä

5 tippaa propolista

1 tl macadamiaöljyä

(4 tippaa eteeristä ruusu tai laventeliöljyä)

(2 tippaa omenaviinietikkaa)

Sulata shea- ja kaakaovoi vesihauteessa. Lisää kookosöljy, macadamiaöljy, propolis, eteeriset öljyt ja viimeisenä viinietikka . Sekoita tasaiseksi voiteeksi.

 

Barbados-kuorintavoide vartalolle

1 ½ rkl kookosöljyä

1 tl macadamiaöljyä

2-3 tl raakaruokosokeria

1 tl sitruunamehua

3 tippaa appelsiini eteeristä öljyä

3 tippaa lime eteeristä öljyä
Mittaa kookosöljy ja macadamiaöljy purkin pohjalle. Sekoita kuohkeaksi. Lisää eteeriset öljyt ja sekoita hyvin. Lisää sokeri ja lopuksi sitruunamehu.

***

Aloe vera-vihreätee kasvonaamio

3-4tl vihreäsavijauhetta

1 tl aloe vera-geeliä

1 tl hunajaa

1tl haudutettua vihreää teetä (tai tarpeen mukaan)

(2 tippaa eteeristä piparminttuöljyä)
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi ja levitä ohuelti kasvoille. Anna vaikuttaa noin 5min/kunnes naamio hieman kuivahtaa. Huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä. Säilyy jääkaapissa noin viikon.

 

Lempeä kaura-ruusukasvonaamio

3 tl valkosavijauhetta

1 tl kaurahiutaleita

1 tl hunajaa

1 tl ruusuvettä

1 tl vettä (tai tarpeen mukaan)

(3 tippaa eteeristä ruusuöljyä)
Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi tahnaksi ja levitä ohuelti kasvoille. Anna vaikuttaa noin 5min/kunnes naamio hieman kuivahtaa. Huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä. Säilyy jääkaapissa noin viikon.

 

Kylpypussit

Pussiksi noin 15x15cm ohutta puuvillakangasta, kumilenksu, silkkinauhaa

1 tl karkeaa meri/ruususuolaa

2-3 tl kuivattuja yrttejä esim. rosmariini, nokkonen, fenkoli, laventeli, kamomilla, jasmiini, humala, mesiangervo, kaura, kehäkukka, minttu…

Sido yrttisekoitukset kankaan sisään pieniksi pusseiksi ja koristele silkkinauhalla. Käytetään joko kylvyssä tai suihkussa tuomaan yrttien hyviä vaikutuksia iholle. Kostutetulla kylpypussilla voi taputella ihoa tai pussin voi laittaa kylpyveden joukkoon.