Viikon väläys: Vieläkö kosmetiikkaa testataan eläinkokein?!

 

Kun olin lapsi äiti jakoi elämänviisautenaan, että kauneuden eteen voi joutua hieman kärsimään. Lapsena en asiaa liiemmin kyseenalaistanut, vaan nyt sitäkin enemmän. Kauneuden tavoittelun aiheuttama kärsimys itselleni lienee kuitenkin pientä sen tosiasian edessä, että joku muukin saattaa joutua kärsimään minun “kauneuteni” vuoksi.

Vaikka EU:ssa tuli kosmetiikan eläinkokeet kieltävä direktiivi voimaan jo 2004, ja voisi ajatella, ettei nykyään moisia tarvitse enää edes miettiä, on asia kuitenkin edelleen ajankohtainen. Eläinkokeettomuutta ei nimittäin valvota tarpeeksi hyvin, vaan oikeastaan uskotaan pelkkään valmistajan sanaan sen kummemmin asiaa tarkastamatta. Muualla maailmassa kosmetiikan eläinkokeet ovat ikävä kyllä edelleen arkipäivää ja jos haluaa varmistua siitä, ettei omilla valinnoillaan tue tätä turhaa eläimille aiheutuvaa kärsimystä, kannattaa suosia sellaisia merkkejä niin meikeissä, pesuaineissa kuin kodinpuhdistusaineissa, jotka on takuuvarmasti eläinkokeettomia.

Animalialla on lista (http://www.animalia.fi/kosmetiikkalista) tällaisista Suomessa myytävistä merkeistä ja täytyy kyllä tunnustaa, että siihen nähden miten lukuisa määrä erilaisia kosmetiikkatuotteita myyviä merkkejä kaupoista löytyy, tuo lista vaikuttaa kovin lyhyeltä.

Arkipäivän valinnoilla on kuitenkin vaikutusta ja mikäli oma suosikkimerkki ei Animalian listalta löydä, kannattaa ottaa yhteyttä kosmetiikkayritykseen ja kysyä miksi näin on.